Bertolt Brecht tiivisti hyvin sen, miten yhteiskuntamme on rakennettu ja miten epätasa-arvo on joillekin liiketoimintaa siinä, missä se toisille merkitsee kitumista alle ihmisarvoisen elämän standardien. Suomessa sekä köyhyys että asunnottomuus lisääntyvät parhaillaan nopeasti, kiitos hallituksen päätösten. Tässäkin me seuraamme Yhdysvaltain esimerkkiä, vaikka maan viimeaikaiset edesottamukset vaikuttavat pikemminkin dystopialta kuin utopialta.
Toki tämäkin riippuu näkökulmasta. Superrikkaille, kuten Elon Musk, omaisuuden kerääminen on korkein ja pyhin arvo kaikista ja oikeuttaa tuhoamaan muiden elämän edellytykset. Mutta haluammeko me todella seurata tätä esimerkkiä?
Mitä isot edellä
Yhdysvalloissa köyhyydestä on tullut kukoistavaa liiketoimintaa. Köyhimmille saatavilla olevat asunnot ovat loppuun kulutettuja hökkeleitä, joiden asumisturvallisuus on olematonta ja hinnat laatuun nähden pilvissä. Asunnottomille tarjottavat motellihuoneet ovat kalliimpia kuin monet keskiluokkaisten perheiden vuokra-asunnot, mutta ne ovat ainoa vaihtoehto niille, joilla ei ole varaa takuusummaan tai luottotiedot ovat menneet.
Myös kaikkein köyhimpien slummien kaupoissa hyödynnetään tilannetta. Niiden hinnat ovat paljon kalliimmat kuin marketeissa, joihin näiden slummien asukkaat eivät pääse, koska heillä ei ole autoa tai julkinen liikenne on olematonta. Köyhyys pakottaa ihmiset ostamaan ruokansa pienistä kioskeista, joiden hinnat ovat jopa 30-50 % korkeammat kuin suurissa marketeissa. Sama koskee lainamarkkinoita: Yhdysvalloissa köyhimmät joutuvat turvautumaan pikavippeihin ja panttilainaamoihin, joissa korot voivat nousta vuositasolla satoihin prosentteihin.
Sitä pienet perässä
Suomessa sama kehitys on nähtävillä, vaikka ei vielä niin räikeästi. Meilläkin vuokra-asukkaita rokotetaan surutta, koska useimmilla heistä ei ole pääsyä tuetumpaan edullisimman asumisen järjestelmään, eli omistusasujiksi. Vuokramarkkinoilla nähdään tilanteita, joissa ihmiset joutuvat maksamaan yksiöstä Helsingissä 900 euroa kuussa samalla, kun samankokoisen asunnon omistava maksaa lainanlyhennyksiä 600 euroa kuussa – ja kerryttää samalla omaisuutta itselleen. Erityisesti ahdingossa ovat täälläkin luottotietonssa menettäneet.
Köyhimmät maksavat myös enemmän terveyspalveluistaan samaan aikaan, kun rikkaat käyttävät työterveyspalveluitaan käytännössä ilmaiseksi. Asiakasmaksujen korotukset maksetaan köyhimmistä kukkaroista. Rikkaammat voivat käväistä hakemassa reseptilääkkeensäkin kätevästi ulkomailta siellä piipahtaessaan. Köyhemmät maksavat täyden hinnan lähiapteekissaan.
Kaikkein selvin riisto tapahtuu kuitenkin meilläkin rahoituksessa. Rikkaat voivat maksaa ostoksensa heti ja välttyä maksamiseen liittyviltä kuluilta. Köyhempien on pakko joko luopua ostoaikeistaan tai valita maksutapa, jossa korkoa kertyy lähes 20 prosentin vuosivauhdilla. Jos maksuaikataulu venyy, se on vain hyvä uutinen koronkiskontaa harjoittaville yrityksille. Pahimmillaan korko juoksee ja köyhä pystyy lyhentämään pääomaa vain muutamilla euroilla kuussa. Tällöin alkuperäinen lainasumma moninkertaistuu ja alunperin halvasta tuotteesta tuleekin sietämättömän kallis.
Köyhyys on bisnestä, mutta vain niille, jotka eivät joudu elämään sen ehdoilla. Jos tämä kehitys jatkuu, Suomesta tulee Yhdysvaltojen kaltainen luokkayhteiskunta, jossa varallisuus määrittää, onko sinulla asiaa vihreämmille oksille. Haluammeko me todella tätä?
