Venäjän sota Ukrainassa ei ole vain geopoliittinen kriisi. Se on myös avannut ikkunan sellaiseen yhteiskunnalliseen kokeeseen, joka muistuttaa hämmästyttävästi Netflixin sarjaa Squid Game. Molemmissa ihmisille tarjotaan mahdollisuus “muuttaa elämänsä” – mutta molemmissa peleissä panokset ovat epäinhimilliset ja lähes poikkeuksetta myös tappavat.
Vapaaehtoisuuden valhe
Presidentti Vladimir Putin on halunnut välttää Ukrainan sodassa varusmiesten massiivista mobilisointia. Se oli yksi syy sille, miksi venäläiset, etenkin Sotilaiden äidit -kansalaisjärjestö, alkoivat vastustaa Tšetšenian sotaa. He vastustivat onnistuneesti sitä, että heidän poikansa lähetettiin kuolemaan sodassa, joka ei johtanut mihinkään.
Koska tuo toimintatapa aiheutti vahvaa vastustusta, on Putin nyt halunnut kokeilla jotain ovelampaa. Siksi hän on rakentanut järjestelmän, jossa köyhät ja marginalisoidut värvätään vapaaehtoisiksi sotaan. Koska harva lähtisi vapaaehtoiseksi kuolemaan ilman tuntuvaa kannustinta, on niitä nyt tarjolla yllin kyllin. Näille vapaaehtoisille luvataan muhkeita allekirjoitusbonuksia värvaytymisestä, palkkoja, jotka ovat moninkertaisia keskipalkkaan verrattuna, sekä heidän perheilleen kuolemantapauksessa merkittäviä korvauksia ja sosiaalisia etuja.
Se kuulostaa tarjoukselta, jota ei voi vastustaa kun vaihtoehtona on elämä ilman toivoa. Juuri vaihtoehdon puuttuminen onkin tässä oleellista. Suurimmat määrät värvättyjä tulee Venäjän köyhimmiltä alueilta: Tuvasta, Burjatiasta, Dagestanista. Se, mitä esitetään valintana, on tosiasiassa sosiaalisen epätoivon sanelemaa pakkoa. Nuorille miehille ei ole olemassa ulospääsyä köyhyydestä ja näköalaa tulevaisuudesta, elleivät he pelaa kaikkein arvokkaimmalla ja ainoalla omaisuudellaan, eli elämällään.
Epätoivon moottori ja spektaakkeli
Tämä on myös Squid Gamen logiikka. Sarjassa velkaantuneet ihmiset kutsutaan peliin, jossa he voivat voittaa käsittämättömän omaisuuden. Mutta vain yksi selviää ja muut kuolevat. Itseasiassa se, että muut kuolevat on ehtona sille, että voittajan potti kasvaa. Pelin säännöt ovat selkeät, mutta osallistujien valinta on kaikkea muuta kuin vapaa, koska vaihtoehtona on taloudellinen tuho. Sama pätee Venäjän värväyksiin: epätoivo muuttuu sodan moottoriksi.
Sota hyödyntää kapitalismin aiheuttamaa tilannetta, jossa ilman rahaa ei ole tulevaisuutta tai säällistä elämää. Ulospääsyksi jää rahan tavoittelu keinolla millä hyvänsä. Tähän epätoivoon Putin tarttuu ja muuttaa taloudellisen eriarvoisuuden totaaliseksi hallinnaksi. Se tarjoaa yhteiskunnan hylkiöiksi syrjäytetyille toivon illuusion – pienen palan toivoa ja konkreettien tavan auttaa perhettään – ja samalla pitää kaupunkien keskiluokan mukavan erillään sinkkiarkuista. Sillä tavalla sota pysyy etäisenä spektaakkelina, aivan kuten viihteeksi tarkoitettu televisiosarja.
Putinin luoma värväystapa ei ole vain raaka, se on nerokas. Se ulkoistaa tappamisen ja kuolemisen niille, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa. Niille, joita yhteiskunta pitää roskana ja taakkana. Se käyttää hyväksi epäoikeudenmukaisuutta myyden sen mahdollisuutena. Se on valtion versio Squid Gamesta, mutta ilman mahdollisuutta uusintaottoon todellisen veren virratessa ja ihmisten kuollessa oikeasti molemmilla rintamilla. Epätoivon yhteiskunnallinen helvetinkone, joka jauhaa ihmiselämän veriseksi mössöksi.
