Hyvinvointialue voi päättää olla myöntämättä maksuvapautusta tasasuuruisista asiakasmaksuista. Eli siis käytännössä esimerkiksi terveyskeskusmaksuista ja sen sellaisista, joita saat kun terveytesi reistaa, etkä syystä tai toisesta pääse hoitamaan sitä työterveyspalveluiden kautta. Yli puoli miljoonaa ulosottomaksua asiakasmaksujen takia ei lisää terveyttä ja hyvinvointia. Se lisää vain köyhyyttä ja syrjäytymistä.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista toteaa kuitenkin selvästi, että maksuvapautus tai sen alentaminen olisi usein jopa suotavaa:
11 § Maksun perimättä jättäminen ja alentaminen
“Sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.”
Eikö asiakasmaksulain henki ole se, että pidettäisiin huoli siitä, että kukaan ei jättäisi hoitamatta terveyttään (tai lapsensa terveyttä) maksujen vuoksi? Eikö ole tarkoitus, että maksuja kohtuullistetaan tai niistä vapautetaan, jos ne vaarantavat toimeentulon? Ainakin itse ajattelen näin. Asiakasmaksuthan ovat olleet riesanamme jo pitkään ja 90-luvun laman aikana niitä korotettiin reilusti, vaikkei niillä silti koskaan ole ollut merkittävää vaikutusta kuntien tai nyt alueiden budjettien tulopuoleen.
Miksi kohtuullistamista ei tehdä?
Ongelma on siinä, että hyvinvointialueet soveltavat tätä edellä kuvattua mahdollisuutta kohtuullistaa maksuja hyvin eri tavoin. Useimmiten ne valitsevat olla käyttämättä harkintaa niin laajasti kuin laki sallii. Tasasuuruisia maksuja, kuten terveyskeskusmaksuja, ei välttämättä pidetä ”maksukyvyn mukaan määrättyinä”, vaikka ne osuvat kipeimmin juuri pienituloisiin. Tämä on hallinnollinen tulkinta, joka jättää ihmiset byrokratian armoille ja sysää monet ulosottokierteeseen. Toisaalta se on myös hyvä esimerkki siitä, miten köyhien tilannetta vaikeutetaan yksi pieni päätös kerrallaan.
Käytännössä tämä maksupelleily on hölmöläisen maton jatkamista: kun maksuja ei kohtuullisteta ajoissa, ihmiset ajautuvat velkakierteeseen, ja lopulta julkinen sektori maksaa hoitamattomien sairauksien ja ulosottojen kustannuksia moninkertaisesti. Ihmisten syrjäyttäminen on joillekin tuottoisaa liiketoimintaa, mutta yhteiskunnalle se on kallista.
Kyse on poliittisesta valinnasta. Hyvinvointialueet voivat päättää olla perimättä maksuja ihmisiltä, jotka eivät niitä kykene hoitamaan. Ne eivät tee niin, koska ne kamppailevat alibudjetoinnin kanssa ja haluavat lykätä kustannuksia eteenpäin. Lopputulos on epäinhimillinen ja taloudellisesti järjetön, koska pikkuruiset säästöt muuttuvat isommiksi kuluiksi.
Yli puoli miljoonaa ulosottomaksua asiakasmaksujen takia ei lisää terveyttä ja hyvinvointia. Se lisää vain köyhyyttä ja syrjäytymistä. Tämä ei ole tehokasta, inhimillistä eikä edes taloudellisesti järkevää. Pitäisikö hyvinvointialueiden miettiä, ketä ja mitä varten ne ovat olemassa? Pitäisikö äänestäjän miettiä, jos ei sitä kenet ehdottomasti haluaa päättämään asioistaan, niin ainakin sitä, ketkä ovat nyt ajaneet tällaista politiikkaa?
