Huonoa vuotta 2024!

Kuten otsikosta voi päätellä, en suhtaudu tulevaan suoteen kovin optimistisesti. Toki toivon, että se olisi parempi kuin edellinen, mutta mitään varsinaisia viitteitä siitä, että näin olisi, ei ole näköpiirissä. Todennäköisesti asiat menevät vielä huonompaan ennen käännettä parempaan.

Täällä kotimaassa minua huolettavat ennen kaikkea seuraavat asiat: terveydenhuollon kestokyky, ihmisten tulojen romahtaminen ja edelleen kiristyvät välit Venäjän kanssa.

Sotesta

Sote-uudistuksen piti avata tie parempaan terveydenhuoltoon ja taata katkeamattomat sujuvat hoitoketjut kautta maan. On toki ymmärrettävää, ettei järjestelmä ensimmäisenä vuonnaan välttämättä toimi odotetulla tavalla, mutta Sote-uudistuksessa jätettiin kiireisessä valmistelussa korjaamatta niin rahoituksen kuin henkilöstön ongelmat. Siksi tällä hetkellä jo täysin ylikuormitetusta järjestelmästä haetaan jälleen kerran säästöjä, eikä työntekijöitä ole nykyistenkään tehtävien hoitamiseen. Tästä ei voi seurata kuin entistä pahempi kaaos.

Väitän, että osittain tämä johtuu siitä, miten huonosti uusliberalistinen tehokkuusajattelu ja tehostaminen sopivat terveyden ja sosiaalipalveluiden tavoitteisiin ja toimintatapoihin. Tätä hallituksemme ei tietenkään halua pohtia, joten olemme jumissa pahenevassa kierteessä.

Köyhät tapetaan nälkään

Orpon ja Purran hallitus on innoissaan päästyään leikkaamaan ihmisten toimeentulosta. Heille köyhä on loinen, joka kuppaa heidän ja heidän kavereidensa kukkaroita ihan piruuttaan. He eivät tiedä mitään köyhien todellisuudesta tai niistä ongelmista ja tilanteista, jotka pitävät heitä köyhinä. Vapaaehtoisesti köyhyyden valitsevia ei tänä päivänä ole juuri sen enempää kuin on aina ollut. Luostareihin ei koskaan ole ollut suurta tunkua.

Työttömät etsivät töitä ihan tosissaan, mielenterveysongelmista kärsitään ihan oikeasti, eivätkä ihmiset ala yksinhuoltajiksi ensisijaisesti tukien toivossa. Kaikkien näiden ihmisten rankaiseminen ei myöskään tuo valtiolle säästöjä, vaan johtaa päinvastoin monin eri tavoin kulujen kasvamiseen. Se ei tietenkään Petteriä ja Riikkaa harmita, koska heille kyse ei olekaan ensisijaisesti euroista vaan moraalista. Moraalilla taas ei tunnetusti ole hintaa.

Venäjä ja turvallisuus
Ja sitten se kolmas, eli Venäjäsuhteet. Tässä vaiheessa lienee syytä tehdä selväksi, että oma kriittinen suhtautumiseni Putiniin alkoi jo silloin kun hän oli ensimmäistä kertaa ehdolla Venäjän presidentiksi. Hän nappasi sen viran käyttämällä hyväkseen toista Tšetšenian sotaa, jonka avulla hän nosti kannatustaan. Sen jälkeen ei ollut epäilystä siitä, että hän oli täysin kykenevä käyttämään aseellista voimaa politiikan jatkeena. Vaikka en itsekään uskonut Ukrainan sotaan ennen sen puhkeamista, ei minun tarvinnut miettiä kantaani.

Tästä huolimatta en voi myöskään kannattaa sellaista ulkopolitiikkaa, joka tähtää Venäjän hallitsemiseen voimalla. Meistä ei siihen ole ja jos Venäjä päättää ottaa yhteen Naton kanssa muutenkin kuin Ukrainassa, olisi maaperämme mitä otollisin paikka tälle proxy-sodalle. Tämä tekee tästä mitä suurimmassa määrin meidän ongelmamme. En tiedä teistä, mutta minusta on melko pieni lohtu pommien putoillessa, että Nato saattaa lähettää meille jotain tukea tai sitten ei.

Ainoa järkevä lähestymistapa tämän ongelman ratkaisemiseksi on pyrkiä poistamaan niitä konflikteja ja ristiriitoja, jotka ajavat Venäjää ja Natoa toisiaan vastaan. Se on mitä suurimmassa määrin myös meidän pienten maiden etu. Vain suuravalloilla on niin valtavat asevoimat, että ne voivat luottaa niihin puolustautumisessaan, mutta silti nekään eivät halua sotaa omalle maaperälleen, koska sodan hinta on aina kammottava.
Sota on siis ratkaistava ennen sen syttymistä. Se tarkoittaisi tällä hetkellä suurempia ponnisteluja Venäjän ja Ukrainan rauhansopimuksen eteen ja toimimista sellaisen maailmanpolitiikan hyväksi, jossa voima ei ole ensisijainen vastaus ristiriitoihin. Valitettavasti näyttää siltä, että Sanna Marin oli oikeassa verratessaan Ukrainan sotaa talvisotaan. Ainakin rauhanneuvotteluista näyttää tulevan yhtä pitkät ja vaikeat. Niiden mahdollisten kiemuroiden hahmottamiseksi suosittelen kaikille tutustumista Eduskunnan laatimaan selvitykseen Suomen 1944 käymistä rauhanneuvotteluista. Itse kun näen Ukrainan sotivan jo jatkosotaansa.

Onneksi maailman rauha ei lepää yksittäisten valtioiden harteilla. Esimerkiksi Euroopan unioni voisi halutessaan pyrkiä olemaan se välittäjä taho, joka toimisi rauhan hyväksi, mutta se vaatisi sen etääntymistä Natosta ja oman diplomatialle ja lähialueiden konfliktien ratkomiselle perustuvan politiikan luomista. En kuitenkaan usko, että sellainen käänne nähdään ihan pian. Siksi epäilen, että välit Venäjään tulevat edelleen huononemaan, mikä käy Suomelle kalliiksi niin menetettyjen eurojen kuin edelleen heikkenevän turvallisuustilanteen muodossa.

Eli summa summarum en odota tältä vuodelta paljoakaan.